Johtuen ryhmämme yhteisestä intressistä toiminnallisiin kasvatusmenetelmiin, luontoon sekä luovien toimintatapojen hyödyntämiseen, päädyimme yhteisymmärryksessä laatimaan rippikoulutyömme kasvatuksellisen pohjan toiminnallisten menetelmien pohjalle. Näistä menetelmistä nousi kaksi alalajia erityisesti esille; elämyspedagogiikka ja seikkailukasvatus, joista ainakin osalla ryhmämme jäsenistä on jo aikaisempaa kokemusta ja koulutustaustaa.
Tarkastelemme hieman näiden kahden menetelmän teoriaa ja hienoisia eroavaisuuksia toisistaan.
Yleistä toiminnallisista menetelmistä ja kokemuksellisesta oppimisesta:
Sekä elämyspedagogiikka että seikkailukasvatus luokitellaan kuuluvaksi ns. kokemukselliseen oppimiseen, jossa kokemus voidaan jakaa elämykseen ja merkitykseen muodostaen ihmisen kokonaisvaltaisesti kohtaavan kasvuprosessin. Elämyksellä vaikutetaan ihmisen keholliseen ja psyykkiseen olemukseen, kun taas kokemuksen merkitys tuottaa onnistuessaan kasvua ihmisen psyykkisessä ja sosiaalisessa olemuksessa.
Kokemus
Elämys Merkitys
| Koettu tila Subjektiivinen | Jaettu
Kehollinen psyykkinen sosiaalinen
Kokemuksen ulottuvuudet. Karppinen & Latomaa 2007, 32. Lähde Keskinen K. 2015, 14.
Kokemukselliseen oppimiseen kuuluu kiinteänä osana kokemuksen ja oppimisen reflektointi. Tämä voi tapahtua ohjatusti tai itsenäisesti. Boydin mukaan, ”reflektio eli toiminnan tarkastelu on prosessi, jossa huomioidaan kolme pääelementtiä: Elämysten kokemisen mieleen palauttaminen, tunteiden huomioonottaminen sekä tapahtumien ja tekojen (kokemisen) uudelleenarviointi.” Tämän johtaa mahdollisesti uudenlaisen ajattelu- ja toimintamallin ja uuden tietorakenteen kehittymiseen.
(Boud ym. 2000, 8-17) . Lähde: Karppinen & Latomaa 2015, 50
Elämyspedagogiikka:
Elämyspedagogiikka –termi liitetään usein Kurt Hahniin, jonka opit muodostavat Outward Bound –ohjelmien pohjan. Outward Bound on ehkä tunnetuin elämyspedagogiikkan ja seikkailukasvatukseen liittyvä järjestö. Hahnilaiseen elämyspedagogiikkaan kuuluu kolme ulottuvuutta. Ensimmäinen ulottuvuus on toiminnan suunitelmallisuus, jossa oppilaat suunnittelevat omat tavoitteensa ja sitoutuvat niihin. Toisena ulottuvuutena on ajankäytön järjestelmällisyys ja ryhmäkuri käyttäytymisessä ja kolmantena seikkailu kaikkine riskeineen. (Outward Bound Finland, 8) Lähde: Keskinen K., 18
Rüdiger Gilsdorffin (1999) mukaan elämyspedagogiikalla vahvistetaan luottamusta omiin kykyihin, valmiutta tunteiden havannointiin ja hyväksymiseen, kykyä intensiiviseen kokemiseen ja elämästä nauttimiseen, rohkeutta kohdata uusia ja tuntemattomia asioita, varmuutta luottaa omiin päätelmiin ja ratkaisuihin. Lyhyesti tehdä ihmisistä vahvoja vaikeiden tilanteiden kohtaamisen kautta. (Keskinen K., 30)
Seikkailukasvatus:
Erään määritelmän mukaan seikkailukasvatusta voidaan pitää lähestymistapana tai metodina, jossa pääosin luonnonympäristössä tapahtuvat haasteelliset toiminnot muodostavat puitteet ihmisen persoonalliselle, sosiaaliselle ja kasvatukselliselle kehitykselle. Siihen katsotaan kuuluvaksi epävarmuus toiminnan lopputuloksesta ja onnistuessaan seikkailu tarjoaa iloa, tyydytystä ja helpottuneisuutta. (Telemäki, Bowles 2001, 24)
Seikkailulajeilla luodaan haasteita ratkaistaviksi. Jotta kokemus täyttää seikkailun kriteerit, pitää lopputuloksen olla epävarma. Näitä epävarmuustekijöitä voivat olla esimerkiksi sää, ohjattavan ryhmän kyvyt ja taidot, tai se että osa ratkaisuun tarvittavasta tiedosta puuttuu jne. (Priest & Gass 2005, 17-18) Lähde: Keskinen K., 20.
Seikkailukasvatuksessa osallistuja saa vastuuta turvallisuuteen ja osaamiseen liittyvissä asioissa ja on näin ollen aktiivinen toimija. Osallistujaa tulee haastaa sekä antaa hänelle välineitä saavuttaa haasteessa hallinnan tunnetta. Seikkailukasvatuksessa korostetaankin vastuunkantamisen oppimista. Kasvatetaan ihmistä etsimään elämäänsä vapautta vastuuntunnon kautta. (Linnonsuo 2007, 204-205) Lähde: Keskinen K., 20
Josef Kochin määritelmä seikkailukasvatuksesta:
1. Seikkailu sijoittuu osallistujille vieraaseen ja vaatimuksia asettavaan ympäristöön.
2. Seikkailutilanteisiin liittyy toimintaa, josta on vaikea kieltäytyä.
3. Ennen fyysisen toiminnan aloittamista vaaditaan suunnittelua ja harkintaa.
4. seikkailutilanteisiin liittyy ennalta arvaamattomuus ja yllätyksellisyys.
5. Seikkailu tarjoaa mahdollisuuden ryhmäkokemiseen.
6. Tavoitteena on turvallisuuden ja kontrollin sekä toisaalta arvaamattomuuden ja itsensä voittamisen välisen tasapainon löytäminen.
(Lehtonen 1998, 19) Lähde: Keskinen K., 20-21.
Yhteenveto:
”Rajanteko seikkailukasvatuksen ja elämyspedagogiikan kesken on hankalaa, jälkimmäisen tosin tavallisesti liitetään Kurt Hahniin, jonka elämysterapia (erlebnistherapie) muodostaa pohjan niin Outward Bound –ohjelmissa kuin Award International –ohjelman expeditioissa. Hahnilaisesti ymmärrettynä elämyspedagogiikka on aina selkeästi kasvatuksellista ja se muodostaa tietyn prosessin omaisen kokonaisuuden.” (Telemäki, Bowles 2001, 25)
Päädyimme valitsemaan näistä kahdesta mielenkiintoisesta ja kaikkien ryhmämme jäsenten ajatusmaailmaa lähellä olevista pedagogisista työvälineistä, elämyspedagogiikan. Tämä soveltuu mielestämme paremmin rippikoulutyön suunnitteluun teoriatasolla seikkailukasvatuksen sisältämän epävarmuuden ja yllätyksellisyyden vuoksi. Emme halunneet jättää rippikoulutyötämme epävarmuustekijöiden varaan vaan halusimme suunnitella sen saksalaisella järjestelmällisyydellä Kurt Hahnin hengessä. Jätämme kuitenkin itsellemme option hyödyntää seikkailukasvatuksellisia menetelmiä rippikoulutyön yksittäisten toimintojen sisällön tuottamisessa, mutta työmme varsinaisena pedagogisena viitekehyksenä toimii elämyspedagogiikka.
Lähdeluettelo:
Karppinen, S. J. A. & Latomaa, T. 2015. Seikkaillen elämyksiä 3 –Suomalainen seikkailupedagogiikka.
Keskinen, K. 2015. Seikkailijasta seikkailukasvattajaksi –seikkailukasvatus ammattina.
Telemäki, M. & Bowles, S. 2001. Seikkailukasvatuksen teoria ja käytäntö, Osa 1.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti